sunnuntai, 29. elokuu 2010

Ihana kesä!

Kesäloma meni taas vauhdilla! Meillä riitti ohjelmaa koko 5 vkolle... Oli häitä, ristiäiset, festareita, mökkeilyä ja Oliverin näyttely. Saaressakin kerkesimme olemaan kahteen otteeseen, siellä mieli lepää! Syksyllä taidamme vielä käydä yhden reissun saaressa, ja pohjoiseen ollaan menossa käymään syyskuun loppupuolella, koska meillä on ylläri ylläri häät! Ei omat ;) Eihän tässä kerkeä omia edes suunnitella, kun kavereiden häitä kierrämme :)

Kuopion näyttelyt jäi väliin rakkaan kummipoikamme ristiäisten vuoksi, mutta näyttelyitähän tulee! Seuraavaksi ollaan menossa Lahden näyttelyyn lokakuun puolella! Meillä on ihana yöpaikkakin tiedossa Lahdessa nykyään...

Kemin kansallisen näyttelyn tulos! Oliver nappasi ekan sertinsä... Kyllähän minä sitä jo olen odotellutkin, kun noita varasertejä on kertynyt jo 3 kipaletta.

Oman luokan voittto ;)

Jess !

Juhannuskokkomme 2010.

Julius nauttii järvimaisemasta saaressa.

Oliver jemmaillut taas luita pitkin saarta tai sitten tehnyt löytöjä edellisen käyntikerran kätköistä. Toisinaan luukätköjä löytyy vedestä kellumasta, kun ollaan käyty uinnilla.

Saunaranta.

Aah!

Saarikoira.

Raksu kummityttö, joka sai synttärilahjaksi koiranruoan säilytyslaatikon. Koiraa ei vielä ole, joten laatikon kätköistä löytyi rahaa ja lakuja :) Tämä tyttö se on sellainen koirafani, ja odottanut koiraa heidän perheeseen niin kauan kuin meillä on Julius ollut eli 8,5 vuotta, vaikka hän itse täytti vasta 10 v ;) Vielä kuulema saa odotella Pomeranianin pentua ;)

 Ulpukka.

 

lauantai, 5. kesäkuu 2010

Võitja 2010 Tallinnassa

Tänään kävimme Oliverin kanssa pyörähtämässä Tallinnan kansainvälisessä näyttelyssä! Poika sai ERIn ja oli paras uros -kisassa 3. Vieläkään sitä SERTIä ei tullut, mutta näyttelypäivä oli kokonaisuudessaan erittäin mielenkiintoinen ja kokemusta karttui taas melkoisesti! Poikahan on ERI, mutta esittäjä ei :D Sainkin kuulla erityisen hyviä neuvoja yhdeltä ystävälliseltä suomalaismieheltä, joka kasvattaa parsoneita (ymmärsin, että menestyneitä sellaisia)! Hän tuli laatuarvostelun jälkeen juttelemaan meille, että teillä on komea ja hyvärakenteinen uros parsoni, mutta minun esittämistyylissä olisi parannettavaa!

Hän kertoi oman mielipiteen: Oliver liikkuu porukasta parhaiten, jalat ovat kulmautuneet todella hyvin, kaunis pitkä kaula, mutta ylälinja ei ole hyvä! Sehän on tosi, koska minähän en varsinaisesti ole asetellut Oliverin takajalkoja sen kummemmin, muuta kuin nostanut takapäätä hiukan ylös, jolloin ylälinja jää "kaarevaksi"! Minun pitää nimenomaan noston jälkeen aina asettaa ne takajalat yksitellen taaksepäin, jolloin ylälinja suoristuu! Oliveriin olin erittäin tyytyväinen, oli hyvin rauhallinen, vaikka niin vähän näyttelykokemusta! Ainoastaan harmittaa tämä oma osaamattomuuteni, mutta nyt sanon minä, että Oliverin kanssa harjoitellaan jatkossa vain seisomista ;D

Olen kyllä hyvin tyytyväinen ERIin, koska tuomari oli tiukka. Jussi kertoili, että oli kyseisen tuomarin "tulostaulua" katsellut ja huomannut, että n. 15 koirasta 4-5 oli saanut ERIn. Parsoneita oli näyttelyssä yhteensä 7. Huomenna on Tallinnassa terriereiden erikoisnäyttely, johon emme pääse. Se oli tiedossa jo aiemmin :(

Arvostelu, Võitja 2010: Hyvällä askeleella liikkuva valkoinen uros, hyvä kallo, aavistuksen pitkä kuono-osa, kookkaat korvat, hyvä runko, hyvä häntä ja hännän kiinnitys, spannattavissa, viskoo hieman etujalkoja.

Tässä Oliver seisoo parhaiten Jussin ottamista kuvista.

 

Lähipäivinä päätämme, mihin näyttelyihin loppukesästä ja syksystä osallistutaan!

lauantai, 29. toukokuu 2010

My sweety...

torstai, 27. toukokuu 2010

Nyppiminen suoritettu!

Tänään käytin Oliverin trimmaajalla, ja lopputulos on kaksipiippuinen juttu :D Hyvin on poika pesty ja nypitty, mutta minun mielestäni liian lyhyeksi, ainakin pää! Tässä on nyt n. viikko aikaa näyttelyyn, että siinä ajassa karva ei kerkeä kasvaa... Toivoisin "asiantuntijoiden" mielipiteitä Oliverin trimmauksesta?? ;)

Pikainen kuva pojasta, kun saavuimme trimmaajalta.

keskiviikko, 26. toukokuu 2010

Trimmausta odotellessa...

Jee enää vajaa kaksi viikkoa, kun päästään Oliverin kans näytelmiin! Tänään sitten soitin meidän trimmaajalle, että nyt pitäisi saada aika pojalle trimmaukseen... Minähän olen vissiin hyvissä ajoin liikenteessä :P Kyllä minä itse olen myös siistinyt, toisin sanoen "räveltänyt" Ollin turkkia, mutta nyt on tosi kyseessä ;) Poitsu pitää saada ykköskuntoon :D

Helatorstain aikaan olimme lomalla Suomessa; Jyväskylässä ja Oulussa. Aattona ajelimme poikien kans Jyppilän mökille, missä meitä kovasti odoteltiin. Torstaina sitten lähdimme Oulua kohti, mutta koirapojat jäivät mökille mummon ja papan seuraksi. Meillä nimittäin oli lauantaina kummityttömme kastetilaisuus ja reissu Ouluun oli niin pikainen, että ajattelimme poikien nauttivan enemmän mökkielämästä kuin autoilusta!

Oliverilla oli niiiin paljon touhuamista saaressa talven jälkeen. Kaikki paikat piti nuuskia, tutkia ja koko ajan juosta sata lasissa ympäriinsä! Juliuksesta oli taas niin jännää käydä ensin uimassa tai kastautumassa järvessä, minkä jälkeen ripeä juoksu suoraan mökin alle piehtaroimaan :D Oliver ei jälleen tykännyt, että ihmiset menevät järveen uimaan! Niitä piti vahtia kovasti, että pää pysyy pinnan yläpuolella. Järvivesi oli aattona +8 C ja kun tulimme sunnuntaina mökille takaisin oli järviveden lämpötila noussut +16 asteeseen (pintavesi) Kyllä mökkielämä on parasta!!!! Kesäkuussa menemme seuraavan kerran saareen.

Matkalla saareen!

Saaren "koirakunkut" tarkkaavaisina.

Järven ihailua iltasella saunan jälkeen!

Tä?

Oliver nautiskelee mökillä.

Oliver näyttää temppuja "pikkuserkulleen".

Julius nautiskelee isolla N:llä...

Tuore kuva Ollista Tallinnassa ulkoilemassa!